Siunattu hulluus
Pyhäjärvi-Teatterin kesän 2007 näytelmä on Aapelin kirjoittama, Virve Ojanteen dramatisoima ja Teemu Ojanteen ohjaama Siunattu hulluus. Perinteistä suomalaista kesäteatteria esitetään Teatterimäellä Eurassa 17.6.-8.7.2007 sekä yönäytökset 10.-11.8.2007.
Rummukaisen veljeksinä matkalla hullujenhuoneelle nähtiin Jukka Remes, Veikko Peltola ja Timo Pinola. Matkallaan he törmäsivät Jukka Ojansuun esittämään saarnaaja-vankikarkuri Lempiseen sekä ”tietotoimisto” Hintto-muoriin, jota näytteli Sirpa Satola. Sanna Askosen piikatyttö Ruusu sai kaikkien veljesten pään pyörälle. Edellä mainittujen ”vanhojen” pyhäjärviteatterilaisten lisäksi Rummukaisen veljekset kohtasivat myös uudemmat säkyläläisnimet; Aila Henttinen muun muassa tohtorina sekä Markku Tulkki pyöräilevänä Nestorina ja yksinhuoltajaisä Hinrikkinä. Nuori polvi oli tänäkin vuonna edustettuna - Eveliina Salo, Serena Saarinen, Jenni Jokinen sekä Riikka Siltanen jokseenkin eläimellisissä rooleissaan. Suku on rakas teatterilaistenkin keskuudessa, sillä joukosta löytyi näyttelijöitä niin kolmessa polvessa kuin avioparina että sisaruksina. Näytelmässä oli rooleja kaikkiaan 20 ja näyttelijöitä parhaimmillaan yli kaksikymmentä, sillä joukkokohtauksissa Pyhäjärvi-Teatteri näytti täyden voimansa.
Pyhäjärvi-Teatteri panosti tänä kesänä perinteisiin. Siunattu hulluus on kesäteattereiden kestosuosikki. Aapelin lempeä ironia toimii Ojanteen pariskunnan käsittelyssä – teksti ei ole aikaan eikä paikkaan sidottu.
Katsojien kannattaa muistaa, että Teatterinmäellä Kauttualla ei teatterinystävän tarvitse pelätä kastuvansa; sateen sattuessa vain näyttelijät ovat säiden armoilla. Katetun katsomon myötä teatterilla odotellaankin runsaasti ennakkovarauksia, enää kun ei tarvitse esitykseen lähtemistä jättää viime tippaan sen mukaan sataako tai paistaako.

