Myrskyluodon Maija

Vuosi: 
2008

Pyhäjärvi-Teatterissa oltiin kesällä 2008 merellisissä tunnelmissa. Musikaali Myrskyluodon Maija on kuvaus 1800-luvun saaristolaiselämän arjesta Ahvenanmaalla. Televisiosarjan tutuksi tekemä tarina kertoo vahvan naisen selviytymisestä karuissa oloissa — luonnon ja meren ehdoilla.

Myrskyluodon Maija on vahva rakkaustarina ja kasvukertomus erään saaristolaisnaisen elämästä ja kohtalosta Ahvenanmaan saaristossa 1800-luvun loppupuolella. Kalastajan vaimona Maija saa kokea niin syntymisen ihmeen ja ilon kuin raskaita menetyksiäkin. Ahdistuksesta iloon, naurusta kyyneliin, surusta toiveikkuuteen – koko tunneskaala on esityksessä mukana.

Maijan tarinan lisäksi musikaali kertoo ihmisen ja luonnon alkuperäisestä yhteydestä, meistä pienistä ihmisistä, jotka käymme elämässämme kovaa ja ankaraa selviytymistaisteluamme.

Maijan elämä koskettavine vastoinkäymisineen sai vastapainokseen iloista musiikkia ja lauluja. Käsikirjoituksen Anni Blomqvistin romaanien pohjalta on kirjoittanut Jussi Helminen ja musiikin säveltänyt Matti Puurtinen. Pyhäjärvi-Teatterille Myrskyluodon Maijan ohjasi Ahti Jokinen.

"Jos kertoisin teille elämästäni, voisi olla, ettei se koskettaisi, sillä tarina toisen kertomana koskee vain sanoina, ei koettuna. Elämä, vain elämä opettaa, eikä elämättä mitään opikaan."

 

Kuvat: